Uutiset

Minkä väristä on johtamisesi?

Kirjoittanut Dr David Pendleton | 18.4.2018

"Uskon kyllä täydelliseen johtajuuteen", sanoo Henley Business Schoolin johtamisen professori David Pendleton, "mutta täydellistä johtajuutta on lähes mahdotonta saavuttaa yksin. Johtaminen vaatii useita toimijoita, joilla on toisiaan täydentävät taidot ja persoonallisuudet."

Pendleton katsoo, että nykypäivän johtamisvaatimukset ovat niin laajat, että vain poikkeukselliset yksilöt pystyvät hallitsemaan kaiken. Otetaan esimerkiksi strateginen ajattelu, joka kiinnittää huomiota yksityiskohtien sijasta isoon kuvaan ja nykyhetken sijaan tulevaisuuteen. Sitä vastoin operatiivinen ajattelutapa keskittyy nykyhetkeen ja käsiteltäviin asioita tässä ja nyt. 

Paul Leinwandin, Cesare Mainardin ja Art Kleinerin (2015) tutkimuksessa todettiin, että vain 8 prosenttia johtajista olivat hyviä sekä strategian laatimisessa että sen toteuttamisessa, kun taas 35 prosenttia ei ollut kovin hyviä kummassakaan. Pendletonin oman konsultointiuran aikana hän ja hänen kollegansa ovat arvioineet useita tuhansia johtajia eivätkä löytäneet yhtään esimerkkiä johtajasta, joka olisi ollut maailmanluokkaa kaikilla johtamisen osa-alueilla. "Täydellistä johtajaa voi olla vaikea löytää, mutta täydellistä johtajuutta ei ole", Pendleton vakuuttaa, "se on yksinkertaisesti pikemminkin tiimien kuin yksilöiden tehtävä".

Täydellinen johtajuus monimuotoisuuden avulla

Kirjassaan "Leadership: all you need to know" (Johtaminen: kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää) Pendleton esittelee johtamisen primäärivärimallin (Primary Colours Model of Leadership®). Hän kuvaa kolme johtamisen osa-aluetta - strateginen, operatiivinen ja ihmissuhteiden - joille kullekin on annettu oma väri - punainen, sininen ja vihreä. Näiden kolmen värin valot muodostavat yhdessä puhtaan valkoisen valon, jossa on kaikki sateenkaaren värit.

Kun Pendletonin Primary Colours® -malli otetaan käyttöön, se osoittaa, miten yksinään epätäydelliset johtajat voivat oppia työskentelemään toisiaan täydentävissä tiimeissä ja näin saavuttaa täydellisemmän ja tehokkaamman johtajuuden.

"Jos saat kaikki kolme johtajuuden osa-aluetta vahvoiksi johtoryhmässäsi, sinulla on kaikki mahdollisuudet täydelliseen johtamiseen", Pendleton selittää. "Ja perusvärien metafora on suunniteltu sanomaan tämä epäsuorasti." Monimuotoisuus on avainasemassa.

Kehitätkö johtajia vai johtajuutta?

Johtoryhmät, jotka ovat eheitä jäsenten täydentäessä toisiaan, pystyvät paremmin selviytymään muutoksista ja vaihtamaan johtamisen painopistettä tilanteen vaatimalla tavalla. "Yksittäisillä johtajilla on paljon vaikeampaa, koska heidän tavat, mieltymykset, uskomukset ja taidot tuottavat kapeamman kokemuspohjan", Pendleton selittää.

Vaikka ryhmäjohtamisen edut hyväksytään laajalti nykypäivän liike-elämässä, herää kysymys: "Jos pystymme johtamaan paremmin ryhmissä, miksi emme kehitä johtajia ryhminä?". Organisaatiot lähettävät tyypillisesti johtamisen kehittämisohjelmiin läpileikkauksen osallistujia eri yksiköistä - yksi markkinoinnista, yksi myynnistä ja yksi tuotannosta. "Miksi he eivät ota myös vertikaalista siivua?" Näin kokonaiset tiimit voisivat kehittää kykyään johtaa yhdessä sen sijaan, että ne keskittyisivät vain yksittäisiin johtajiin. Toisin sanoen, Pendleton toteaa: "Johtajien kehittäminen voi keskittyä yksilöihin, mutta johtajuuden kehittäminen on tiimien asia."